Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Vieraskirja  1  2  3  > [ Kirjoita ]

Nimi: Kaakonjokitalkkari

29.10.2015 09:01
Tiedoksi yhdistykselle ELY-keskuksen tiedote 26.10.2015:

Urpalanjokeen kalatie ensi vuonna (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Urpalanjoella sijaitsevan Muurikkalan Myllykosken padon yhteyteen rakennetaan ensi vuonna kalatie. Kalatien myötä vaelluskalojen kulku mahdollistuu noin seitsemän kilometriä ylävirtaan sijaitsevalle Salajärvenkoskelle asti. Hanke toteutetaan yhteistyössä voimalaitoksen omistajien kanssa. Suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa ELY-keskuksen vesistöyksikkö ja rahoituksesta vastaa ELY-keskuksen kalatalousviranomainen. Hanke toteutetaan Urpalanjoen kalataloushaittojen kompensoinnista peräisin olevilla kalatalousmaksuilla. Voimalaitoksen omistajat luovuttavat kalatien tarvitseman veden korvauksetta. Kalatien kustannusarvio on noin 20 000 euroa.

Kalatie rakennetaan luonnonmukaisena säännöstelypadon länsireunasta kohti voimalaitoskanavaa. Kalatie on mitoitettu maksimissaan virtaamalle 0,7 m3/s. Kalatiellä on pituutta noin 60 metriä ja pudotusta tällä matkalla on noin 3 metriä.

Urpalanjoessa elää alkuperäinen meritaimenkanta. Kanta lisääntyy nykyisin pääasiassa Venäjän puolella. Suomen puolelta on viime vuosina saatu muutamia havaintoja nousutaimenista ja joitakin luonnonkudusta peräisin olevia poikasiakin on koekalastuksissa löydetty. Nousukalojen määrä on kuitenkin hyvin alhainen.

Muurikkalan kalatien lisäksi olisi tärkeää rakentaa kalatiet ylempänä olevien Salajärvenkosken ja Joutsenkosken voimalaitosten yhteyteen. Valtaosa Urpalanjoen Suomen puoleisista poikastuotantoalueista sijaitsee em. patojen yläpuolisilla jokialueilla. Pääosa yläpuolisista koskialueista on kunnostettu vaelluskalojen poikastuotantoa varten Urpalanjokialueen kehittämishankkeessa vuosina 2010 - 2013.

Lisätietoja:

Kalastusmestari Vesa Vanninen
p. 0295 029 095
vesa.vanninen@ely-keskus.fi


http://www.ely-keskus.fi/web/ ely/-/urpalanjokeen-kalatie-ensi-vuonna-kaakkois-suomen-ely-keskus-#.VjHTyH notdg

Nimi: Manu

12.09.2014 09:24
Tiedote 5.9.2014: http://www.kaakonjokitalkkari.fi/index.php?p=8&id=14

Nimi: Manu

29.08.2014 12:05
Urpalanjoella haetaan nyt tietoa kunnostushankkeen tuloksista koekalastamalla ja järjestämällä eri tahoille tutustumisvierailuja kunnostetuilla kohteilla ja kalojen liikkumisen kannalta ongelmallisilla patoa-alueilla, jolloin toivottavasti asiat taas nytkähtävät. Kalastettavaksi on paljon kalalajeja, mutta lohet ja taimenet sekä mahdolliset harjukset säästetään, niitä kun on vasta palautettu mäti-istutuksilla ja yritetään luonnonlisääntymisen kautta vahvistaa. Varsinkin alkuperäinen Urpalanjoen taimen alajuoksulla on harvinainen ja äärimmäisen uhanalainen ja heikko kanta...maltetaan, eiks joo?!

Nimi: Kysymyspankki

28.08.2014 03:54
Hei!
Mikäs on nykytilanne Urpalanjoella kunnostushankkeen päätyttyä? Onko kaikki edennyt toivotusti? Entä onko kalatieasioihin luvassa lähiaikoina ratkaisua? Entä alueen "avaaminen" kalastajille? Milloin näköpiirissä?

Nimi: Jussi

13.08.2014 15:15
Tästäkö halpa, helposti toteutettava ja kaikille osapuolille sopiva vaihtoehto kalaportaille?:

http://www.salon.com/2014/08/12/the_salmon_cannon_la unches_fish_over_man_made_obstacles/

Urpalanjoki voisi toimia malliesimerkkinä muille.

Nimi: Satu

12.05.2014 07:59
Urpalanjoessa Koskisaarentien/Pätärintien varressa on joen täydeltä jotain heinää/olkea/kortetta. Mistähän tämä on tullut?

Nimi: Tiedoksi:

31.03.2014 11:36
Urpalanjokialue Lohijoeksi ry:n vuosikokous pidetään Kasarin seurojentalolla Pe 25.4.2014 klo 19.00. Tervetuloa!

Nimi: Toni Näppi

30.12.2013 19:35
Mielenkiintoinen tavoite yhdistyksellänne! Toivottavasti saadaan joskus vielä nauttia työn tuloksista. Totta on että Näpinjärven veden laatu on heikentynyt, vesi oli hyvinkin kirkasta ollessani lapsi, nykyään vesi muistuttaa suolampea.

Nimi: Manu

24.11.2013 18:13
Ei tosiaankaan kaikkea ole vielä tehty. Heikkilän pohjapatoa on kunnostettu, kuten myös alempaa sekä Hostikassa oleva Kosenmän pohjapato. Luumäen pohjapadot ovat kasvaneet umpeen, koska kuormitus on suurempaa, veden laatu huonompaa ja virtaama heikompaa. Itse tiedän, että oskaskunnat ovat yrittäneet viedä Näpin- ja Hermusenjärven kunnostamistakin eteenpäin ja keskustellut asiasta Elyn kanssa. Järvien vedenkorkeutta voidaan yrittää nostaa, mutta se vaatii luvituksen. Lisäksi ulkoista kuormitusta tulee saada pienennettyä, kuten myös järvien sisäistä kuormitusta. Kunnostuksia ja toimia pyrittiin tekemään hankkeen aikana tasaisesti koko alueella. Järvien kunnostuksia pidin esillä eri tilaisuuksissa, nämä käyvät ilmi myös esitelmissäni, joita löytyy www.urpalanjoki.fi -sivuilta. Myös Elkiän- ja Salajärven kunnostamisia olen nostanut esille, samoin Tuorusjärven Miehikkälässä. Tekemistä siis piisaa, kehoitan ottamaan yhteyttä osakaskuntiin ja tarjoamaan apua ja neuvoja!

Nimi: Sipe

22.11.2013 00:31
Ai Urpalanjoella on tehty kaikki, mitä voi? Onko pohjapadoille heikkilän alueella tehty mitään, entä järville, mitkä ovat ojien kautta yhteydessä Urpalanjokeen? Mietin vain, kun Heikkilän alueella on jonkun verran pohjapato-koskia, jotka rehevöityneet yhtä paljon kun alempana olevat jokialueet.. Luumäen järvet poislukien Kivijärvi ovat kuitenkin siinä tilassa, että happikatoa tulee melkein joka talvi, mm. Näpin-ja Hermusenjärvellä, olisi hauska tietää, että tekeekö osakaskunta näillä järvillä mitään kunnostustoimenpiteitä koskaan..

Nimi: Manu

29.10.2013 13:50
Hanke tosiaan päättyi 31.8.2013. Kaikin tavoin vietiin kalatie asioita eteenpäin. Ensinnäkin haettiin faktaa vedenlaadusta, veden lämpötiloista ja kalojen noususta ja lisääntymisestä. Toiseksi saatiin Elyä teettämään uudet kalatiesuunnitelmat, joiden pohjalta pidettiin palaverejä viranomaisten, vesialueen omistajien, lohijoeksi ry:n ja padon omistajien kanssa. Lisäksi hanke selvitti vielä kuluneena kesänäkin erilaisia kalateiden rahoitusmahdollisuuksia. Kaikki oikeastaan tehtiin mitä voitiin. Elyn kala- ja ympäristöviranomaiset vievät kalatieasiaa eteenpäin yhdessä padon omistajien kanssa tästä eteenpäin...toivottavasti aikaa ei kulu enään kauan, kun kalat pääsevät patojen ohi ja lisääntyvät Suomen puolella niinkuin niiden pitäisi.

Nimi: huli taas

22.10.2013 12:00
Urpalanjoen kehittämishanke näyttää loppuneen, tarkoittaako tämä nyt sitä että kalatiet jäävät sittenkin rakentamatta?

Nimi: Manu

17.06.2013 13:00
Kalatieasiat ovat edenneet koko ajan, mutta tietenkin usean paikallisen mielestä harmittavan hitaasti. Padonomistajien tulee hakea kalateille luvitus ja tämä taas vie hetken ennenkuin rakennetaan mitään. Kalatien tyyppiä ja oikeaa sijoittamista patojen yhteyteen etsitään juuri. Kalatien "avaimet" on viimekädessä edelleen padonomistajilla.

Nimi: huli

17.06.2013 11:59
Osaako kukaan kertoa mikä on tilanne Urpalanjoen kalateiden rakentamisen suhteen? Eikös niitä ollut tarkoitus rakennella tämän vuoden aikana?

Nimi: Ihmetttelen

04.05.2013 19:18
Sipe hei, eikös luvat tarvi tässä maassa joka pikkaan missä kalastat??

Nimi: Manu

15.04.2013 12:56
Sipe: Soita Ihakselan osakaskunnan puh. joht. Markku Aaprolle 0500-216481 ja kysy ostaa osakaskunnan lupa tai sitten läänilupa + valtion kalastuksenhoitomaksu tulee olla kuitenkin maksettuna mikäli meinaat muutakuin onkia ja olet 18-65 vuotta!? Katso: www.ahven.net/luvat

Nimi: Sipe

14.04.2013 21:59
*hetkellinen hajoaminen* että urpalanjokeen tarvis ostaa kalastusluvat :D Tietääkö kukaan, että tarviiko metsälammelle, kutsutaan nimellä Ravikainen, niin kalastuslupia? Kuulin edesmenneeltä papaltani vain, että siellä olisi muka kuhaa sekä siikaakin..

Nimi: Hiitolanjoelta jota Kokkolanjoeksi kutsutaan

25.08.2012 09:14
Onnittelut taimenenpoikasista!

Nimi: Manu Vihtonen
Kotisivut: http://www.urpalanjoki.fi/

21.04.2012 07:51
...ei todellakaan homma kaadu kivilouhoksiin, vaan ovat ihan ok, kun vain muistetaan huolehtia, ettei ympäristöä pilata ja pilaajahan on vastuussa myös korjaamaan aiheuttamansa vahingot, jos niin käy!? Minä olen yhteyshenkilö ja saa myös soitella p. 044-7121722 kaikissa Urpalanjokialueeseen liittyvissä asioissa!

Nimi: Ilu

19.04.2012 14:02
Menneeköhän hommat nyt sitten kokonaan reisille tuon kivilouhimon myötä? Todellinen sääli jos näin käy.

Kuka muuten kehityshankkeen yhteyshenkilö tällä hetkellä? Olisin tekemässä opintoihini liittyen juttua Urpalanjoesta ja mieluusti kyselisin jolta kulta pari kysymystä, että jos vaikka mailiosoitetta?

Nimi: Reko Aho

03.01.2012 06:41
Upea hanke! Enpä ollut aiemmin kuullutkaan Urpalanjoesta, vaikka suht lähellä olenkin varttunut.
Juuri näin pitää lohi- ja taimenjokia hoitaa. Kutupaikkojen ja nousuportaiden kunnostus ja rakentaminen on ehdottoman tärkeää kestävässä kehityksessä, kalojen istuttamisessa kun ei muuten saada kuin lyhytaikainen ilo.
Minkälainen on veden laatu? Entä minkälainen joki on venäjän puolelta(kalastus, padot)?
Kymijoestakin on tullut siihen nähden huippu lohijoki kun siellä jo pelkällä vedenlaadun paramisella lohet ovat parjänneet jo 80-luvun alusta, nyttemmin lisääntyminen onnistuu paremmin ja paremmin. Jos tässä joessa vedenlaatu on jo luonnostaan hyvä/tyydyttävä, uskoisin, että kunnollisella kutupaikkojen ja nousuportaiden rakentamisella tästä joesta kuullaan vielä!
Luin pdf:n ja kustannusarvio n.700k € kuulostaa realistiselta, mitä olen itse lukenut aiheesta.
Etelä-suomessa on ollut sata vuotta sitten monta nyttemmin "kuollutta" lohi- taimenjokea, jos tästä saataisiin yksi takaisin? :)


Nimi: Manu Vihtonen

26.08.2011 18:24
Kiitos Laisniemen talkooväelle, tulipas hienot paikat teille ja kaloille!

Nimi: Manu Vihtonen

22.07.2011 09:08
Kiitos Kasarin talkooväelle, uskomaton suoritus kahdessa päivässä!

Nimi: Manu Vihtonen

23.05.2011 10:05
Kutusora ei ole vain lohikaloille - katso kuvia nahkiaiskudusta Virhon, eli Virtavesien Hoitoyhdistyksen ry:n -sivuilta osoitteesta: http://www.virtavesi.com/index.php?setPage=6&nid=391

Nimi: Manu Vihtonen
Kotisivut: http://www.urpalanjoki.fi/

16.05.2011 10:08
Harjusta varten on myös tarkoitus kunnostaa koski- ja niva-alueita...ja harjusta on myös suunniteltu taas istutettavaksi. Harjuksen poikasia saadaan nykyisinkin aina silloin tällöin koekalastuksissa, joten kyllä vedenlaatu on suht ok kaikesta huolimatta. Urpalanjokialueen kehittämishanke vie kaikkia näitä asioita kokoajan eteenpäin. Kunnostuksia tehdään kaikkia virtakutuisia kalalajeja silmälläpitäen!

©2017 Urpalanjoki lohijoeksi - suntuubi.com